March 18, 2013

spring break!

Tämä viikko on mennyt ihanasti lomaillessa, sillä Amerikan maalla vietettiin Spring Break:iä! Vielä viime viikon perjantaina ajatus koko lomasta masensi sen verran paljon, että melkein olisin mennyt mielummin kouluun, koska maanantain ja keskiviikon futispelien takia minkäännäköisen reissun suunnitteleminen oli miltei mahdotonta. Host-vanhemmilla ei myöskään ollut lomaa, kaikilla kavereilla tuntui olevan omat suunnitelmansa, ja suurin piirtein puolet koulun oppilaista suuntasi rannikolle bilettämään loman ajaksi. Jotenkin ihmeen kaupalla lauantai-päivän aikana mun tyhjääkin tyhjempi kalenteri täyttyi tekemisestä seuraavan viikon ajaksi, ja masennus kaikkosi saman tien :-D Viikonlopun vietin suurimmaksi osaksi lukion kurssivalintoja tehdessä, ja voi sitä tuskan määrää, kun yritin kaikkia tarvittavia kursseja saada sumplittua sennuvuodelle..
Maanantaina oli päivällä peli ja illan vietin koneen ääressä yrittäen etsiä majoitusta ens kesän Weekend Festivalille, minne ostettiin suomikavereiden kans liput ja oon kyllä superinnoissani tosta reissusta! :) (osasyynä sen täydellinen ajoitus, eli meikäläisen 18v. synttäri viikonloppu! ;-) ) Tiistaina meillä oli heti aamusta harkat, jonka jälkeen lähdettiin San Antonioon etsästämään prom mekkoa. Koko ajatuskin tanssiaismekon löytämisestä tuskastutti, koska hostäitikin jo sanoi että mä oon nirso, kun kuuli mun listan asioista, mitä en missään nimessä mekkoon halua :D Positiivisena yllätyksenä löydettiin ihanaakin ihanampi mekko heti kolmannesta kaupasta parin tunnin etsinnän jälkeen, ja sen hinnaksi tuli vajaa 200€. Tietysti toivoin löytäväni mekon halvemmalla, mutta ajattelin sitten tanssia tuolla samalla hamosella vanhatkin. Mekon hinnan vastapainoksi kuitenkin satuin löytämään tosi mukavat ja ihanat viininpunaiset kiilakorot 8 eurolla!!
Sitten keskiviikkona oli taas pelipäivä, ja illalla lähdin vielä mun kaverin Amberin kanssa leffaan kattomaan Safe Havenia :-) Torstaina oli suunnitelmissa mennä Six Flags huvipuistoon Jaysonin kanssa, mutta se reissu peruuntuikin viime hetkellä, joten tyydyin köllöttelemään päivän takapihalla auringossa Nälkäpelin 2. osaa lukien, ja illalla lähdettiin hostien kanssa ulos syömään. Perjantaina suunnistettiin kahden muun suomalaisen vaihtarin kanssa La Cantera-ostoskeskukseen shoppailemaan, missä vierähtikin sitten koko päivä kauppoja kierrellessä ja kuulumisia vaihdellessa :-D Kaupoista ei tosin hirveästi mitään mukaan tarttunut, vain kaks paitaa ja arskat, mutta ehkä hyvä vaan kun tota kamaa on ihan kivasti jo kertynyt... XD
Lauantaina suunnistettiin aamusta täällä Banderassa järjestettävään Wild Hog Explosion-tapahtumaan, missä oli kaikennäköisiä myyntikojuja, BBQ:n kokkauskisa, sekä toinen leikkimielinen kisa kaikille lapsille ja lapsenmielisille, jossa laitettiin about 20 ihmistä kerrallaan ikäluokkiin jaettuina aidattuun kehään villisikojen kanssa, joita heidän piti sitten yrittää saada kiinni paljain käsin :D Ite en välttämättä oikein hokannut mikä siinä sitten ideana oli, mutta olihan se aika hauskaa katsottavaa, kun mm. söpöt 4-vuotiaat kakarat jahtasi pikkuruisia possuja :-) Illalla menin sitten taas Amberin ja Mikaelan kanssa ulos syömään ja leffaan katsomaan The Incredible Burt Wonderstone. Suosittelen tota leffaa kyllä kaikille, oli niin hauska komedia, että en edes muista koska olisin viimeksi nauranut noin paljon elokuvan aikana! :-D Sunnuntai aamupäivän kirkosta on jo muodostunut meilkeinpä jokaviikkoinen tapa, ja sen jälkeen lähdettiin mun poikaystävän ja hänen siskon Jeneiven kanssa San Antonioon päiväksi shoppailemaan. Sunnuntai sattui myös olemaan St. Patrick's Day, eli kaikkien piti pukeutua vihreään, ja jos mitään vihreätä ei päältä löytynyt, niin ihmisillä oli lupa nipistää sua :-D
Sää on ollut ihan täydellinen koko viikon ajan, 25-30 astetta ja aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta joka päivä! Tosin varoituksista huolimatta piti kantapään kautta todeta, että aurinkorasvan käyttäminen täällä Texasissa on ihan viisasta, koska torstain kahden tunnin auringonoton jälkeen selkä oli punaisempi kuin paloauto, ja vieläkin tuntuu iho vähän aralta, hups... No oon sitten ens kerralla viisaampi! Vaikka en mitään suurta ja ihmeellistä loman aikana tehnytkään, niin oli kyllä ihanan rentouttava ja hauska viikko! :-) Nyt pitäis taas jaksaa palata huomenaamulla innokkaana takasin koulunpenkille, jeejee...

sneek peak of my prom dress ;)

meet the world's best barbeque cooker Dave!

March 10, 2013

Letterjacket

Vihdoin ja viimein se kauan odotettu päivä koitti, kun viikko sitten sain käsiini ihkaoman ja aidon letterjacketin!! Kyseessä siis on se kuuluisa "jenkkitakki", mistä H&M:t ja Gina Tricotit myy niitä omia halpis trikooversioita siellä Suomessa :-D En tiedä kuinka moni oikeasti tietää, miten semmoisen oikean takin täällä jenkeissä voi itselleen saada, mutta kerron nyt joka tapauksessa, koska mulle itselle se ei ainakaan ollut selvää tänne tultaessa. High schoolissa kaikki urheilulajit ja kerhot/yhdistykset, joissa on mahdollista kilpailla, on jaettu kolmeen eri 'tasoon'; freshman, Junior Varsity (JV) ja Varsity. Freshman-taso on tarkoitettu 9.-luokkalaisille, JV sophomoreille ja junioreille (10. ja 11. luokat), ja Varsity on tarkoitettu senioreille eli 12.-luokkalaisille. Varsity-taso on siis ns. paras taso, missä voi kilpailla. Kuitenkaan aina joukkuejako ei toteudu tämän kaavan mukaisesti, sillä jos joku pelaaja sattuu olemaan lajissaan todella hyvä ja ylemmälle tasolle kelpaava, joukkueen valmentaja voi valita tämän pelaajan pelaamaan varsity tasolla. Nämä amerikkalaisittain letterjacket:eiksi kutsutut jenkkitakit on tarkoitettu vain ja ainoastaan varsity-tason pelaajille, eli oppilaat saavat tämän takin joko seniorivuotenaan tai varsity-joukkueeseen päästyään kilpailemastaan lajista/kerhosta :-)
 Mä oon itse pelannut jalkapalloa Suomessa seitsemän vuotta, ja kun kuulin pääseväni kouluun, jossa jalkapallo oli tarjolla yhtenä lajeista, en tietenkään epäillyt liittymistä hetkeäkään vaan päätin tietysti jatkaa suosikkilajini peluuta! Vaihtovuoden alussa muutenkin jossain aivojen perimmäisessä sopukassa piili kauhea pelko niistä tunnetuista vaihtarikiloista, joista joka ikinen ex-vaihtari ja tuttava on varoitellut, ja itse päätin ensimmäisestä päivästä lähtien, että minähän tuun takaisin Suomeen samaan vaatekokoon sopivana sitten 10 kk päästä :-D Vielä tähän päiväänkään mennessä en ole kiloakaan lihonnut, ja oon kyllä superylpeä itsestäni, että oon pystynyt todistamaan kaikkien epäilijöiden luulot vääriksi!! Joka tapauksessa, mun valmentaja oli tosi innoissaan kuullessaan mun futistaustasta, ja pääsin joukkueeseen heittämällä sisään. Alussa vähän epäilin, että riittääkö taidot varsity-joukkueeseen, sillä tiimissä oli jo 11 senioritytön joukko, jotka olivat pelanneet futista yhdessä ala-aste ajoista lähtien, ja jotka olivat olleet varsity-joukkueessa heidän freshman (9.lk) vuodesta asti. Try outtien jälkeen kuitenkin selvisi, että olin raivannut tieni joukkueeseen :) Siitä päivästä lähtien mun tavoitteena oli saada tuo oma letterjacket sitten Suomeen tuotavaksi, ja niinhän koutsi löi meikäläisen kouraan siihen valtuuttavan lapun vain viikkoja myöhemmin, kun näitä tekevän yhtiön edustaja tuli koululle tekemään tilausta. Olin onneni kukkuloilla, ja joulukuun alusta asti olen odotellut, että koska saan takin käyttööni. Koulu yleensä maksaa itse takin jokaiselle siihen oikeutetulle oppilaalle, mutta nuo siihen erikseen tikattavat patchit pitää jokaisen maksaa omasta kukkarosta. Eikä muuten ollut halpaa hommaa niiden tilaaminen, koska mun takille tuli hintaa noin 100€, eikä siinä ole vasta kuin kolme patchiä ja brodeerattu nimi rinnassa.
Siinä tapauksessa että joukkue/urheilija sattuu menestymään erityisen hyvin lajissaan, kuten voittamaan piiri-, alue- tai osavaltion mestaruuden, takkiin voi tilata uuden patchin, jossa lukee voittamasi titteli. Meidän futisjoukkue on pärjännyt ihan superhyvin tällä kaudella, sillä meidät on rankattu viidenneksi San Antonion alueella meitä isompien koulujen sarjassa (meidän koulussa on 800 oppilasta, kun muissa kouluissa on 1000-3000) ja mä olin henkilökohtaisesti Top 20 maalintekijöiden listalla pari viikkoa takaperin, joten kyllä sieltä muutama lisäpatch on toivon mukaan vielä tulossa ;-)

PS. Tänään tasan 100 päivää jäljellä Suomeen paluuseen, A P U A!

March 3, 2013

Red & Black Ball

Toissa viikonloppuna meidän pikkiriikkisessä kylässämme järjestettiin Red & Black Ball, mikä oli varainkeruujuhla paikalliselle vanhainkodille ja Meals on Wheels-projektille, jonka työntekijät kuljettaa aterioita ilmaiseksi huonosti toimeentuleville ja yleensä yksin eläville vanhuksille. Varainkeruu tapahtui kahdella eri tavalla käytävän huutokaupan muodossa, eli äänettömän, jossa oma huuto laitettiin paperilapulle ylös ja sitä pystyi muut käydä korottamassa, sekä ihan normaalin huutokaupan muodossa, jossa ihmiset huutivat kilpaa kyseessä olevasta tavarasta. Huutokaupattavat tavarat oli eri ihmisten/yritysten lahjoittamia, ja sieltä löytyikin kaikkea peileistä koriste-bulldogiin ja longhornin päistä baarijakkaroihin. Tavaroiden hinnat myös kohosivat huutokaupan lähestyessä loppua aika korkeahkoiksi, joten varmasti ihan mukavan summan saivat järjestäjät kerättyä lahjoitettavaksi :) Tapahtuman teemana oli punainen ja musta, kuten viisaimmat voivatkin jo nimestä päätellä, joten vieraiden toivottiin pukeutuvan tätä värikoodia noudattaen, mutta pakollista mustaan ja/tai punaiseen pukeutuminen ei kuitenkaan ollut. Tarjolla oli myös paljon hyvää ruokaa ja juomaa, musiikkia, yhdessäoloa ja tanssimista Texasin tyyliin :-D Suurin osa porukasta oli ikäluokkaa 50+ v., joten ikätovereita ei hirveästi tapahtumasta löytynyt, mutta eipä tuo kuitenkaan haittaamaan päässyt :) Illan aikana pääsin myös testaamaan cowgirl-buutsejani tanssilattialla ensimmäistä kertaa, ja hyvin toimi! Vähän kyllä nauratti kuitenkin, että kun yläasteen liikkatunneilla on opeteltu kaiken maailman tanssit valssista rokkiin ja vapaatanssista Texasin ruusuun (voiko joku itseäni viisaampi kertoa, miksi se on nimeltään TEKSASIN ruusu, kun sitä ei täällä tanssita?!?! XD), niin täällä satutaan tanssimaan sitä yhtä tanssia, Texas two step:iä, mitä mä en osaa :-D Eipä sen oppiminen kuitenkaan vaikeaa ollut, kun vaan osasi laskea kahteen ja muisti olla nostamatta kenkiä lattiasta... Ens kerralla hostit kuitenkin lupasivat viedä mut tanssimaan johonkin mun ikäisten ihmisten mestaan, että saattaisi vaikka joku muukin kuin hostisä tulla pyytämään sinne tanssilattialle :D

dancing Texas two step for the first time :D