February 22, 2013

NASA space center

Tästä tulisi nyt sitten juttua meidän sunnuntain ohjelmasta :) Oikeastaan ainut Houstonissa sijaitseva "nähtävyys", minkä tiesin etukäteen, oli NASA:n avaruuskeskus, jossa halusin ehdottomasti päästä käymään! Ainut ongelma oli se, että aikaa oli vähän ja avaruuskeskus sijaitsi noin 40 kilometriä väärässä suunnassa meidän olinpaikasta katsottuna. Lauantaina meillä ei millään riittänyt aikaa NASA:ssa käymiseen, mutta sunnuntai aamulle ei onneksi oltu tehty mitään suunnitelmia, joten lähdettiin sitten aamulla yhdeksältä ajamaan avaruuskeskusta kohti, joka avasi ovensa kymmeneltä. Hirveitä ruuhkia ei ollut aikaisin aamulla, joten kerettiin hyvin aikataulussa perille. Tuo kyseinen NASA keskus ei siis ole pelkkä museo turisteja varten, vaan se on kymmenistä rakennuksista koostuva suuri kompleksi, jossa ihmiset oikeasti työskentelee erilaisten avaruusprojektien parissa. Ensimmäisenä paikan päälle päästyämme lähdettiin vaunukierrokselle, ja päästiin käymään sisällä kolmessa eri rakennuksessa sen normaalin museotilan lisäksi. Ensimmäinen pysäkki oli Mission Control Center, mistä ne isot pojat antelee käskyjä sinne kaukaiseen avaruuteen :-) Pääsin siis käymään siinä samaisessa huoneessa, mistä kaikkien ensimmäisten avaruuslentojen ohjaaminen tapahtui ja missä Apollo 13 elokuvaakin on kuvattu, vähänkö oli siistiä!! Tosin nykyään pelit ja vehkeet on vähän modernimpaa luokkaa, joten tietääkseni tuo huone ei ole enää samaisessa käytössä, mutta anyways. Meidän opas kertoi, että silloin 60-luvulla kun niitä ensimmäisiä Kuuhun kohdistuneita avaruuslentoja tehtiin, kaikki todella monimutkaiset laskut, jotka nykypäivänä voi tehdä laskimella tai tietokoneella, piti laskea itse paperilla ilman minkään näköisiä laskimia tai muita vempaimia, ja joskus aikaa saattoi olla parhaimmillaan 20 sekuntia ennen kuin tieto piti lähettää avaruuteen, mikä kuulostaa mun mielestä aika hullulta näin lukion pitkän matikan lukijana :-D

Seuraava stoppi oli Space Vehicle Mockup Facility, missä oli säilössä kaikki kehitteillä olevat avaruusalusten osat sekä erilaiset robotit. Tuossa järkyttävän isossa hallissa myös tapahtuu kaikki astronauttien kouluttaminen, eli missä ne harjoittelee käyttämään avaruuspukuja, harjoittelee millaista kävely ja työskentely on painottomassa tilassa, ja missä erilaisia testejä tehdään. Harmi vaan, että meidän visiitti sattui olemaan sunnuntaina, sillä arkipäivänä olisi päässyt näkemään astronautit oikeasti töiden parissa :)

 Kolmas ja viimeinen pysäkki ennen päärakennukseen paluuta oli iso halli, jossa oli esillä malli Saturn 5 raketista ihan sen oikeassa koossaan, ja oli muuten aika pirun iso vekotin! Hämmentävintä tässä kuitenkin oli se, että noin 95% raketin koosta oli joko bensatankkia tai moottoreita, ja ainoastaan tuo raketin ruskea osa (ks. alla oleva kuva) tästä 110 metrisestä raketista oli käytössä astronauttien "oleskelutilana". Tuolla samassa hallissa oli myös esillä infoa ja kuvia kaikista 17:sta Apollo-projektista.

 Tämän jälkeen palattiin sinne päärakennukseen, missä oli nähtävillä mm. avaruusaluksen ohjaamo ja esimerkkejä laatikoiden sisällöistä (esim. ruuat), aluksen vessa, eri aikakausien avaruusasut ja kuvaus siitä, mihin tarkoitukseen niitä oli aikanaan käytetty. Sieltä löytyi myös piiitkä seinä täynnä kuvia kaikkien eri projektien miehistöistä, lasikaappi tavaroista jotka on käyneet Kuussa, avaruusasujen kypäröitä ihmisten koitettavaksi, avaruuskahvila, muistotavarakauppa ja mikä tärkeintä, Angry Birds Space leikkipiste lapsille!! Kyllä sai taas vaan olla ylpeä isänmaastaan, kun näin että tuo iso leikkirata oli toteutettu suomalaisen Angry Birds-teeman mukaisesti ;) Itse tosin olin liian iso leikkimään, mikä veti meikäläisen vähän surulliseksi, mutta mieltä piristi muistokaupasta ostettu NASA-huppari ja magneetti :) Oli kaiken kaikkiaan erittäin opettavainen päivä ja oli ylihienoa päästä käymään tuolla avaruuskeskuksessa, missä oon halunnut käydä siitä asti, kun kuulin että oon Texasiin tulossa hahah :-D Neljän tunnin museossa kiertelyn jälkeen jätettiin Houston taakse ja otettiin taas suunnaksi tuttu ja turvallinen koti-Bandera!


4 comments:

  1. Go Suomi! Ps toi avaruuskypärä pukee sua ;) oli varmasti siistii nähä toi kaikki livenä! Wow :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee kiitos maikkuli ;-) ja joo oli kyllä aika mageeta päästä näkeen kaikki toi, ei tuolakaa iha joka poika pääse käymään! :)

      Delete
  2. Vitsi sul on varmaan siellä huippua! Oikeen kateeks käy :) Jä hei mun blogissa olis sulle haaste, käy kurkkaas! http://andletmehearit.blogspot.fi/2013/02/blogihaaste.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo on tää meno ollu kyl aikamoista ja oon päässy kokeen monia upeita juttuja! :) Ja kiitos paljon, sain ton samaisen haasteen jo aikasemminki mutten ikinä saanu sitä toteutettua, joten yritän nyt ryhdistäytyä ja tehä sen ;)

      Delete