August 17, 2012

shopping

Pari viime päivää on vierähtäny pääosin kauppoja kierrellessä ja kotona chillaillessa. Lähdettiin host-äitin kans etsimään mulle farkkuja koulua varten, koska otin vaan kahdet kotoa mukaan, sillä mitäpä mä täällä farkuilla tekisin, kun lämpötila hipoo edelleenkin sitä 40 astetta. Tietysti olin unohtanut, että jenkeissä koulussa on pukeutumiskoodi ja fingertip-sääntö, eli sortsien pitää ylettyä sormienpäihin asti kun kädet roikkuu normaalisti. Tietysti myös kaikki mun sortsit sattui olemaan liian lyhyitä, joten ei auttanut muu kuin lähteä kaupoille. Parin tunnin armottoman etsimisen ja lukemattomien farkkujen sovitusten jälkeen aloin jo vaipua epätoivoon, kun ei sopivia alkanut löytymään. Ensinnäkin pillifarkkuja löytyi tosi huonosti ja koot oli useimmiten aiiiivan liian suuria. Loppujen lopuks löysin kuitenki sen täydellisen farkkuparin ja nyt oon elämäni ensimmäisten Levis farkkujen onnellinen omistaja! :-) Ostin täältä myös itselleni iPhone 4S:n, koska tarvitsin joka tapauksessa uuden liittymän ja mun vanha puhelin on ihan mäsä, joten aattelin ostaa sellasen kännykän mitä voin sitte käyttää Suomessakin. Muutenkin iPhonet on täällä paaaaljon halvempia kuin Suomes ja toi mun oma tuli maksamaan vaan about 140 €. Tässä sitten tulis vähä kuvia myös muista löydöistä :)



Käytiin myös pari päivää sitten rekisteröitymässä koululla (tällä kertaa onnistuneesti) ja kurssien valitseminenkin sujui yllättävän kivuttomasti. Lukujärjestykseen eksyi siis Englantia, USA:n historiaa, matematiikkaa, biologiaa, Espanjaa, futista, piirtämistä ja vuosikirjan tekoa :-) Oon aika tyytyväinen noihin kursseihin, vaikka vähä toi biologia ja vuosikirjan tekeminen pelottaakin. Koulun alkuun on mulla vielä yhdeksän päivää ja yritänki ottaa kaiken ilon irti näistä viimeisistä lomapäivistä :) Nyt lähdetään sitte host-vanhempien kans Fredericksburgiin pienelle viikonloppumatkalle ja juhlistetaan samalla mun huomista syntymäpäivää, jey!

2 comments:

  1. Hei tiiätkö toimiiko noi jenkeistä ostetut puhelimet suomessakin? Kun mulle selitettiin, että monissa voi olla liittymäkohtainen lukitus...Ja paljonko sun liittymä maksoi? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Senni: ööh mun mielestä se myyjä sano et suurin osa amerikkalaisista kännyköistä ei toimi kansainvälisesti paitsi toi uusin iPhone :) ja toi munki oma on kytketty liittymään kahden vuoden sopimuksella ja sen purkaminen aikasemmin tulee maksaan lisää 150 € mut se tuli silti halvemmaks ostaa täältä ku suomesta :-) mulla on rajaton määrä puhetta ja viestejä nii se maksaa 30$ kuussa (:

      Delete